2. syyskuuta 2014

# 245


Tänään sain pitkästä aikaa vaihdettua omaan blogiini uuden ulkoasun. Vaikkei se paljoa edellisestä nyt muuttunutkaan niin oli kyllä kiva saada vähän uutta ilmettä. Jospa tämän voimin mennään sitten talveen asti ja mietitään sitten uudestaan tätä ulkoasunvaihdosrumbaa!


◆ 245

Tyytyväiset hepat päiväheinillä :3 Tän päivän puomitreeni ei tuntunut alkuun millään sujuvan; Hannulla oli ihan "vähän" virtaa, se kyttäili kokoajan ympärilleen, kissa säikytteli hyökkimällä kamikaze-loikkia puskista ja jopa heinäkasan liikahdus sai Hannun sinkoamaan vastakkaiseen ilmansuuntaan.. Loppua kohti kuitenkin päästiin yhteisymmärrykseen ja kivaa oli taas! :-)

1. syyskuuta 2014

# 244

Tässähän tää ilta meneekin loistavasti Ben & Jerry's purkin kanssa telsua tuijotellen ja blogia päivitellen. Aamulla olin sen verran hyvin vireessä joten käväisin tallilla ja hierojalla. Elinan kanssa pyörähdettiin vielä Kuopiossa ja sitten olikin päivä paketissa.

◆ 244

Tämmöset mölliäiset mua odotti äitin luona, kun tulin tänne käymään. Syötiin sitten kisujen kanssa yhdessä pullaa ja juotiin äipän kanssa teet. On hurjaa, miten isoksi Kata on jo kasvanut.. Lumppa jää totaalisesti kakkoseksi! :-D Ps. Paistamattomat lihat ei saisi olla pöydällä ...... Äiti vaan vähän lellii näitä lapsukaisia..