30. kesäkuuta 2014

# 181


Mä oon ihan sanaton kun meillä meni tän päiväinen koulutreeni niin ihanasti. Heppa toimi kuin ajatus ja oli herkkä, kevyt ja niin ihana. Tuo tunne mitä tänään saatiin, sitä sen pitää ratsastaessa olla. Ihanista ihanin Kalleponi <3


◆ 181

Päivä on mennyt taas pääosin aurinkoa palvoen ja uiden. Käytiin me myös kävellen viereisessä kylässä, Plataniaksessa, jossa mä olin kolme vuotta sitten. Oli muuten melkoinen suoritus kävellä viiden kilometrin matka n. 35 asteen helteessä!

29. kesäkuuta 2014

# 180


Eiih en kestä Zipettimen söpöyttä..! :3 Oltiin tänään Elinan kanssa pitkästä aikaa kahdestaan kisareissulla Korpilahdella, jossa Elina hyppäsi Zipen kanssa kansalliset 120 & 130cm. Kelistä huolimatta oli kyllä ihan huippua käydä taas yhdessä kisareissulla, varsinkin kun KoRalla on aina niin kivat kisatkin! Ja Zipetti oli hieno, vaikka sijoitus jäikin taas yhden ratsukon päähän. 


◆ 180

Eka päivä alkaa olla pulkassa. Lento saapui siis Haniaan jo kymmenen aikoihin, josta ajeltiin tänne Malemeen. Otettiin päivällä paljon aurinkoa ja käveltiin vähän ympäriinsä tutustuen paikkoihin. Meillä on muuten hotellin katolla "oma" uima-allas ja aurinkotuolit, jee!! :) Nyt on hyvä lähteä vielä käymään kaupassa kahden tunnin päikkärien jälkeen, ja palata kenties takaisin nukkumaan? :-D

28. kesäkuuta 2014

# 179

Kalle ja siili, joka meni just tonne puskaan piiloon :( meillä siis jatkuu satulakokeilut ja tänään pääsin jo tyrkkimään koulusatulalla ja heppa oli vallan mainio! Voi kun löytyisi joku kunnon penkki joka sopis sekä hepalle että kuskille, ja pian!

◆ 179

Bussissa istumista, lentokentällä syömistä ja kylpyammeessa hengailua. Siitä on koostunut tää päivä. Ja ai että mä rakastan hotelleja! Varsinkin tää meidän huone on ihana! Nyt pitääkin painaa jo pää tyynyyn, sillä aamulla olisi herättävä kolmen aikoihin, jotta ehditään kuudelta koneeseen!! :)

27. kesäkuuta 2014

# 178

Tän päivän ohjelmaan kuului aamutallia, töitä, estetreeniä ja töitä. Estetreenit isolla kentällä sujuivat varsin mallikkaasti ja suurimmat ongelmat alkaa meillä olemaan enää kuskin taitojen puutteessa. Tästä sitä vielä opitaan yhdessä kun reenataan, onneksi on kiva ja oppivainen heppa!

◆ 178

Sinne jäi hepoti mussuttelemaan heinää, kun tämä tyttö lähtee muihin maisemiin. Hannua nään seuraavan kerran vasta 7.7., mutta onneksi Aino hoitaa ratsastuspuolen koko tulevan viikon ajan, ettei kopu pääse lomailemaan. Mitenhän mä kestän viikon ilman hevosia?! En varmaan mitenkään.

26. kesäkuuta 2014

# 177


Mun ilta on taas koostunut pääasiassa futiksen tuijottamisesta sekä netissä roikkumisesta. Joskus on ihan fine tämmöset illat, kun valvoo pitkään vaan tekemättä mitään ja menee nukkumaan just ennen kun alkaa väsyttää. Me likey!


◆ 177

Siinä se möllöttää; mun "erittäin järjestelmällisesti" pakattu matkalaukku.. Pelottavaa aatella, että ylihuomenna suunnataan Helsinkiin, ja sunnuntaina köllötelläänkin jo etelän lämmössä murun kanssa. A-P-U-A.

25. kesäkuuta 2014

# 176


Uuuaaa mä tossa just äsken tajusin et herranjumala mulla on kohta Ranskan reissu eessä! Ei oo enää kun vaivaset 97 päivää aikaa treenata pakata ja valmistautua EM -kisoihin ja sit sitä mennään! Itseasiassa nyt kun tajusin että reissuun on enää noin kolmisen kuukautta, niin heti alko jännittää... hyi hiiivatti, mutta ootan kyllä ihan sairaan kovasti!! 


♦ 176

Tänään kolahti postilaatikkoon ensimmäiset kuoret kaikista niistä kolmesta, jotka tilasin viikko-pari sitten Ebaysta. Tykkään näistä ihan hirveästi, saas nähdä vetävätkö muut enää tämän kokeilun jälkeen näille vertoja, haha!

24. kesäkuuta 2014

# 175

Näin tän kuvan tänään Facebookissa ja en ihan totta oo nähnyt aikoihin parempaa.. :'D tosin, tänään ei ollut vastassa postilaatikko vaan traileri, johon ei ponin mielestä olisi ilmeisesti voinut mennä laisinkaan. 45 minuutin (wwoouu, selvittiin alle tunnissa!!!) miettimisen jälkeen poni uskaltautui kuin uskaltautuikin kyytiin ja näin ollen ollaan taas lähempänä helpompaa elämää!

◆ 175

Käytiin tänään Oltzun kanssa Matkuksessa, ja ensimmäistä kertaa otin Jungle Juice Bar:ista smoothieta! Strawberry Simon tarttui siis matkaan, namnam. Nyt jatketaankin iltaa leffan parissa, ihana vapaapäivä! :-)

23. kesäkuuta 2014

# 174


Käytiin tänään Jennin ja Lillin kanssa Lauran luona kyläilemässä ja vietettiin Lillin kanssa jonkin aikaa tuossa ikkunalaudalla vaan istuskellessa ja lintuja katsellessa. Sen mielestä oli hirmu hauska katella lentäviä lintuja taivaalla ja vaan istuu tossa rauhassa :)


◆ 174

Hyvää syntymäpäivää, minä! Mummi ja ukki tulivat käymään ja Nina oli leiponut naminami mansikkakakun kahvin kaveriksi. Voi että, viimeinen teinivuosi starttaa suunnilleen vartin päästä! :)

22. kesäkuuta 2014

# 173

Tänään palauduttiinkin kotiin juhannusriennoilta ja tää jäikin koko päivän ainoaksi kuvaksi.. Matka meni tosi nopeesti välillä torkkuessa ja välillä muitten kanssa höpötellessä. Ihana reissu, oli ihan huippuu!

◆ 173

Taas päivä menee normaalilla kaavalla; herätys, tallille, kotiin ja duuniin. Kävin vaihtelun vuoksi juoksuttamassa tänään ukkelin pellolla, jossa heinä on päässyt kasvamaan n. metrin korkeuteen. Kyllä näki Hannun ilmeestä, kuinka se nautti kun sai juosta pitkän liinan päässä niin kovaa kuin halusi! :-)

21. kesäkuuta 2014

◆ 172

Pitkän, puuduttavan ja päänsäryn siivittämän työpäivän jälkeen on ihana tulla oman rakkaan luokse, kun toinen on laittanut mulle ruuaksi ransuja ja kalapuikkoja! Arjen pienet asiat saa iloiseksi, varsinkin tällaisina päivinä :-)

# 172

Tekaistiin Jempan kanssa boolit viimeselle illalle ja kyllä tuli ihan megahieno! Kaikenlisäks se maistuukin hyvältä, hyvä me!

# 171

Eilen unohdin kaikessa tohinassa koko kuvan :D mutta oli ihan huippupäivä kaikesta huolimatta ja keikat oli aivan huikeita! Lisäks täällä on superhyvät kelit ollu koko ajan ja Italo Brothersia katellessa auringonpaisteessa ei ois voinu parempaa toivoo! :)

20. kesäkuuta 2014

◆ 171

Tultiin mökille katsomaan kokkoa vanhalla porukalla, jonka seurassa tuli vietettyä elämän ensimmäiset vuodet! Ihan huippua! Mökiltä jatketaan matkaa Milan ja Apin kanssa muutamia kavereita moikkaamaan. :-) Ihana juhannus, töistä huolimatta ♥

19. kesäkuuta 2014

♦ 170

Tähän päivään on kuulunut mm. pitkä päivä töissä, Hannan kanssa chillailua ja tallilla käyntiä. Treenailtiin Hannun kanssa vaihtelevalla menestyksell laukannostoja, jotka on ollut meille jo pitemmän aikaa tabu.. Tarvittaisiin isompi kenttä, jotta laukka saataisiin pyörimään hyvin! No, jospa huomenna suuntaan pellolle ratsastamaan, niin saa ukkeli laukata kunnolla! 

# 170

Tätä päivää onkin odotettu huhtikuun alusta ja nyt se on menoa! Kohta ollaan Kalajoella perillä ja sit voikin alkaa juhannuksen vietto ihan virallisesti.

18. kesäkuuta 2014

# 169

Sain äitiltä tänään vähän myöhäisen valmistujaislahjan (unohti antaa aiemmin....) ja mä en kestä näitten söpöyttä!!! :D äitin työkaveri on tehny nää tennarinnäköset villasukat ja voi jehna miten mä oon ihan totaalisen rakastunu näihin!

◆ 169

Tänään heti kampaajan jälkeen kipitin kiireessä tallille ja siellä odottikin tämä söpöläinen. Juoksuttelin ukkelin pellolla, jonka jälkeen jäin vain laitumelle istumaan heppojen kanssa. Voi kuinka suloisia osaavatkaan poni ja Hannu olla♥

17. kesäkuuta 2014

# 168


Joo tosiaan. Oho. Aivan loistavasti menneet estetreenit saivatkin vähän ikävämmän lopun, kun heppa säikähti tuulen mukaan lähtevää vesimattoa kesken ponnistuksen, hyppäsi sivummalle, säikähti mua roikkumassa sivulla ja pomppasi pari kertaa. Se riitti kuskille ja laskeuduin tosi tyylikkäästi hiekkaan pölähtäen. Mustelmilla selvittiin ja treenit jatkettiin loppuun.


◆ 168

Aamupäivällä tuli ajeltua _hieman_ viileässä säässä mopolla kuvaamaan Ainon ja Jennin treenejä, ja iltapäivällä suunnaattiin Milan kanssa Matkukseen shoppailemaan. Rahaa paloi, ja vaatekaappi sai lisää täytettä. Käytiin shoppailujen vielä jälkeen syömässä sushia, nam.♥

16. kesäkuuta 2014

# 167


Vietettiin tänään Jennin kanssa kunnon tallipäivää ihan pidemmän kaavan mukaan. Siivoiltiin vähän joka nurkkaa ja kulmausta, liikuteltiin hevoja, purettiin heinäpaalia sekä pesaistiin reippaina pesuboxin seinät. Hyvä olo, kun sai niin paljon aikaan! :)


◆ 167

Tähän päivään sisältyi Kirsin kanssa hengailua, subin syömistä ja murun kanssa hengailua. Nää kurjat säät ajaa ihmiset sisätiloihin ja varsinkin leffoja tulee katseltua paljon. Niin mun tuuria, että heti kun mulla on kaks vapaata, on säät suoraan takapuolesta.. Noh, toivottavasti juhannukseksi kirkastuu! :-)

15. kesäkuuta 2014

◆ 166

Saanko esitellä tämän päivän ruokavalioni; vesimeloonia, vesimeloonia ja vesimeloonia. Aina kesäisin tätä tulee mupellettua paljon, ja nyt tämäkään kesä ei ole poikkeus! Nams! :P

# 166


Kallella olikin aika jännä päivä tänään. Se pääsi nimittäin tutustumaan yhden päivän aikana kahteen uuteen kaveriin! Taino, eihän kumpikaan ollut niistä uusi tuttu, mutta lähietäisyydeltä kylläkin. Nimittäin aamulla ponski pääsi laitumelle Zipen kanssa ja ne saivat olla päivän samassa laitumessa. Ja ihan hyvinhän ne näkyivät tulevan toimeen! Illalla laitettiin hetkeksi Kalle ja suokkitamma Hilutella vierekkäisiin tarhoihin, tarkoituksena pitää niitä vierekkäin öitä ulkona tarhassa, mikäli homma toimii. Ja toimihan se! Kunhan ilmat taas vähän lämpenee, niin pääseevät poniset yöksikin pihalle. 


14. kesäkuuta 2014

# 165


Tänään käytiin Kallen kanssa pitkästä aikaa pellolla vähän ratsastamassa ja heinä olikin kasvanut aika hyvin.. :D Poni oli ihan innoissaan kun joutui vähän nostelemaan kinttujaan korkeassa heinässä ja pääsi isolle alueelle. Silti se malttoi olla kuitenkin tosi kiltisti eikä possuillut ollenkaan :)


◆ 165

Tänään oli aivan liian lähellä se, ettei jouduttu heppojen kanssa kohtaamaan jäätelöautoa! Sain juuri ja juuri hepat laitumelle, ennen kuin jäätelöauto porhalsi mäkeä alas musiikit soiden.. Tässä kuva järkyttyneestä Hannusta, ja oikeasti olen kiitollinen siitä, etten joutunut pitämään hevosia kiinni, kun auto kohdalle sattui! :-D

13. kesäkuuta 2014

# 164

Tässä aika tiivistettynä meiän illanvietto. Oltiin porukalla kattomassa ja kuvaamassa Kimmon yöttömän yön kisoja ja Kallekin pääsi paikanpäällä pyörähtämään kasikympin alkupuolella. Eikä edes hermonnut :)

◆ 164

Oma rauha, futista ja kisaeväät! Saas nähdä jaksanko katsoa tuon Espanja-Hollanti -pelin loppuun saakka... Voi olla, että luovutan alkuunsa ja vaihdan johonkin leffaan, sillä ei ihan hirveästi tuo jalkapallo innosta.. :-D Yritys on ainakin hyvä 10!

# 163


Oho, vähän venyi mun ja äitin purujen hakureissu.. Pääsin ysiltä töistä ja lähdettiin samantien hakemaan ja äsken tultiin kotiin.. Siksi kuvakin vähän myöhässä, mutta jokatapauksessa käytiin tänään kentällä tekemässä Kallen kanssa ratatreeniä! Hypättiin semmonen 80cm korkuinen rata kaikkineen portteineen ja muureineen ja voi miten upee poni mulla onkaan! <3 Se hyppäsi kaikki mitä eteen laittoi ihan sikahienosti ja kyllä selkeesti nautti.


12. kesäkuuta 2014

◆ 163

Tämän päivän päähommaksi kehittyi kirppiskamojen kerääminen kaapeista. Milan luota kerättiin reilu IKEA-kassillinen vaatteita, samoin kuin minun kaapista. Osa kipattiin jo pöytään, loput vien myöhemmin huomenna. Huh huh, mikä homma!